Etätyötä
Luin lehdestä, että kansanedustajat pystyvät näissä poikkeusoloissa tekemään suurimman osan töistään etätöinä.
Heräsikin ajatus, jos ja
kun, tämä poikkeustila joskus kumotaan, eikö kansanedustajien
etätöitä voisi jatkaa. Onhan järjetöntä kuskata valtion
varoilla 200 kansanedustajaa päivittäin Arkadianmäelle
jos he yhtä hyvin, kotonaan, oman tietokoneensa ääressä...
voisivat olla tekemättä mitään.
Sen sijaan oikeasti tärkeissä töissä, kuten terveydenhoidossa etätyön tekeminen ei oikein onnistu. Siksi ehdotankin, että kansakunnalle vähemmän tärkeiden kansanedustajien ja sankarillista työtään tekevien terveydenhoidon ammattilaisten palkat vaihdettaisiin keskenään.
Omassa vaatimattomassa persoonassani, olen
eräänlainen etätyön pioneeri. Olen aina pyrkinyt pysymään
mahdollisimman etäällä sieltä, missä töitä tehdään.
Sekä akuutista, että kroonisesta kassavajeestani johtuen, olen kuitenkin pakoitettu kohentamaan likviditeettiäni tekemällä töitä. Työtehtäviini kuuluu mm. puisto ynnä
torialueilla sijaitsevan, erilaisen kulttuurihyödykeylijäämän logistinen
loppusijoittaminen. (Tarkemmin sanottuna... roskien keräily.)
Yritin
tehdä kyseistä, hiukan turhauttavaa työtä, etätyönä... mutta
se osoittautui mahdottomaksi, sillä tietokoneeni roskakori täyttyi
välittömästi.
Edellä mainituista
vaikeuksista huolimatta olen menestynyt nykyisessä työssäni.
Useaan kertaan ovat työnjohtajani pyöritelleet epäuskoisena
päätään ja todenneet, etteivät ole moista työmiestä ennen
nähneet. Lisäksi minulle on kerrottu, että olen työpaikkamme
arvokkain työntekijä... Ei taitojeni, vaan tekemieni vaurioiden ja
vahinkojen vuoksi.
Nykyteknologian soveltamisesta työ- ja
arkielämäämme on paljon hyötyä. On kuitenkin tärkeää, että
emme ummista silmämuniamme niiden haittavaikutuksilta.
Erityisen
huolissani olen automaattisesti aukeavista ulko-ovista. (Esim.
kaupoissa yms.) Kun lähestulkoon kaikki ovet aukeavat nykyisin
automaattisesti (Heti, kun ihminen lähestyy ovea.) tekee se
ihmisistä uusavuttomia. Nuorisomme onkin jo unohtanut, miten
vanhanaikainen ovi avataan. Tästä järkyttävästä ongelmasta
kertoo hyvin seuraava esimerkki vuodelta 2013:
23 220 kansalaista
oli tuolloin pyrkinyt sisään Jyväskylän yliopistoon, mutta vain
1600 oli sinne päässyt.
Sangen surullinen tapaus, mikäli minulta kysytään.
