Joulumuistoja

On olemassa kaksi varmaa ikääntymisen merkkiä. Ensimmäinen on se, että murehtii sitä, riittävätkö polttopuut talven yli. Toinen on se, että alkaa muistella lapsuutensa jouluja... Paitsi, että riittävästi ikääntynyt ei enää muista muistella.

Minä muistan, että minun lapsuudessani, me perheemme neljä veljestä, olimme huomattavasti nuorempia kuin nyt. Näin ollen kaikkinainen liikehdintä (niin ruumiillinen, kuin henkinenkin.) olivat vilkkaampia ja hallitsemattomampia, kun nykyisin.

Lapsuuteni joulusta muistan parhaiten ajan, ennen joulua. Oli jännittävää käydä katselemassa kauppojen joulunäyteikkunoita ja himoitsemassa itselleen upeita joululahjoja. Joulu oli jo tuolloin saamisen juhlaa.

Lienee tarpeellista selittää nuoremmalle lukijalleni, että minun lapsuudessani lähes jokaisella kaupalla oli näyteikkuna. Näyteikkuna sijaitsi kaupan sillä seinällä, missä nykyisin on kirkuvin värein teipattu kaupan, tahi kauppaketjun nimi. Olipa olemassa sellainen ammattinimeke kuin somistaja, joka vastasi näyteikkunan näyttävyydestä.

Vaikka olen vanha, niin jo minun lapsuudessani kannettiin joulukuusi sisään. Tämä tapa oli juurtunut suomeen jo hiukan ennen minun lapsuuttani eli 1800-luvun puolivälissä.

Viimeistään joulukuusen koristelusta alkoi meidän rauhaisa joulu. Me veljekset riitelimme siitä kuka ja miten koristelu suoritettaisiin. Koristelu päättyi jäsenten välisiin vapaapaineihin olohuoneen matolla. Kun äiti oli saatua meidät irti toistemme kurkuista hän keräsi rikkoutuneet koristeet ja uhkasi koko joulun peruuntuvan, ellei sopua löytyisi. Mököttäen ja vihaisesti toisiamme mulkoillen saimme loput koristeet kuuseen.

Joulusauna kuului tietenkin aaton ohjelmaan. Meidän veljesten joulusaunomiseen kuului perinteinen löylykilpailu. Kun vanhemmat veljemme olivat onnistuneet hätistämään meidät pienemmät pois lauteilta, me päätimme kostaa. Hyökkäsimme saunaan, heitimme sangollisen vettä kiukaalle ja pönkkäsimme oven pesuhuoneen penkillä. Saunominen päättyi jäsenten välisiin vapaapaineihin pesuhuoneen lattialla. Kun äiti oli saatua meidät irti toistemme kurkuista hän keräsi saunavihdan riekaleet lattialta ja uhkasi koko joulun peruuntuvan, ellei sopua  löytyisi. Mököttäen ja vihaisesti toisiamme mulkoillen jatkoimme saunomistamme.

Piinaavan odottelun ja lukuisten jäsentenvälisten vapaapainiturnausten jälkeen sanoi äiti tuskaisella äänellä, että eiköhän se joulupukki jo voisi tulla. Pian isä kertoi, että lähtisi käymään autotallissa asioillaan... ja kas kummaa... pian hänen lähtönsä jälkeen alkoi ovelta kuulua kolinaa. Innoissamme ja vähän pelokkainakin vakuutimme joulupukille, että kittejä ollaan oltu, eikä minkäänlaisia tappeluita tai riitoja ole ollut. Jostain syystä se nauratti joulupukkia kovasti.

Äiti ilahtui saatuaan minulta Airamin 4,5 voltin litteän pariston taskulamppuunsa... ja kolmesti myöhemmin... saatuaan samanlaisen pariston velipoikien paketeista. Isä sai pullon vihreää Mennenin partavettä ja villasukat. Minä sain sukset ja nokkahuilun, paitsi, että inhoan murtomaahiihtoa ja nokkahuilun soittoa.

Velipoikien kanssa riitelimme siitä, kuka oli saanut parhaat lahjat ja miksi. Riitelymme päättyi jäsenten välisiin vapaapaineihin uusien lahjojemme päällä... Kesken kiivaan painin, juuri samalla hetkellä, kun joulukuusemme kaatui pöydän päälle rikkoen Hilja-tädin lahjamaljakon, vilkaisin äitiä... Huomasin heti, että joulun rauha, rakkaus ja hiljaisuus olivat herkistäneet hänet... sillä hän itki vuolaasti isän olkapäätä vasten.

Radiosta kuului, kuinka Katri Helenan lauloi; "Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta. Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä. Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!" Paitsi, että Hilja-tädin sydämestä löytyi läppävika.