Kirjailija

03.11.2020

"Kirjoitan kirjaa. Olen saanut tehdyksi jo sivujen numeroinnin." - Steven Wright

Tänään päätin ryhtyä kirjailijaksi. Minulla on lahjoja siihen hommaan, sillä täyttäessäni kolmekymmentä vuotta, sain lahjaksi ruutupaperia, kynän ja kumin... Paitsi, että kumin olen käyttänyt jo vuosikymmeniä sitten.

Minulla on myös aihe, jännittävälle seikkailukertomukselle. Kirjani kertoisi alikersantti Antero Rokan myöhemmistä vaiheista Afrikan savanneilla.

(Nuoremmalle lukijalleni kerrottakoon, ett Antero Rokka vilahtaa siin samas leffas, mis Robin Packalen näyttelee sotamies Hauhiaa tosi siistist melkein kolmen minsan ajan, ennen kuin ne toiset tyypit ampuu sitä päähän. En oo varma, mut mä kyl luulen, et idea siihe leffa o tullu siit Arttu Wiskarin Tuntematon potilas- biisistä. Aika siistii vai mitä?)

Kirjassani Antero Rokka päätyy monien seikkailujen jälkeen Afrikkaan, jossa hän kohtaa elämänsä suurimman haasteen. Hän päätyy taistelemaan, erästä pientä kylää kauhun vallassa jo vuosien ajan pitänyttä, nuora mutta suurikokoista ja verenhimoista leijonaa vastaan. Paikalliset ovat antaneet leijonalle nimen Prinssi Rohkea.

En halua paljastaa kirjani juonesta, saatikka sen traagisesta loppukohtauksesta tämän enempää mutta voin kertoa sen, että kirjani nimeksi tulee...
Rohkea Rokan syö.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita