Rajatietoa
Rajatieto eli esoteerisuus juontuu sanasta esoteerinen, joka tarkoittaa salattua pienelle sisäpiirille tarkoitettua tietoa, johon ainoastaan asiaan vihityillä henkilöillä on pääsy.
Rajatietoon tutustuminen kävi minulle ja
allekirjoittaneelle tarpeelliseksi kun halusin kaataa (kaadattaa
ammattilaisella) tonttini kulmalta muutaman puun. Huomasin
rajatietoni kyseisellä tontinkulmauksella puutteellisiksi.
Ehkäistäkseni puutteellista rajatietoani aiheuttamasta rajariitoja
päätin kutsua paikalle selvänäkijän, joka on vihkiytynyt tuohon
salattuun sisäpiiritietoon. Soitin paikalle kaupungin
maanmittauksesta vastaavan henkilön.
- Tässä yhteydessä on
syytä täsmentää seuraavien termien ero:
Selvänäkijä on henkilö, jolla on paranormaaleja kykyjä ja hän kykenee näkemään menneeseen tahi tulevaan.
Selvän näkijä on ravintolan ovimies, joka näkee ( 50 euron setelin livahdettua huomaamattomasti hänen rintataskuunsa.) sisään pyrkivän humalaisen asiakkaansa selvänä.
Maanmittaushenkilö kulki tonttini
rajoilla kädessään keppiin asennettu tatinmuotoinen piippaava
laite. Hän löysikin maan alle hautautuneet tonttini rajapyykit ja
kertoi innostuneesti "tattinsa" keskustelevan satelliittien
kanssa. Tuota esitelmää kuunnellessa aloin pelätä, että myös
lasku tulisi olemaan tähtitieteellinen.
Eräänä iltana kun
olin juuri nukahtamassa, eli olin hämärän rajamailla, minulla
välähti. Tuo välähdys oli jo toinen kerta tähänastisen elämäni
aikana. Aiempi välähdys tapahtui koulussa, kun pesäpallopelin
tiimellyksessä kaverini löi minua vahingossa pesäpallomailalla
päähän.
Keksin uuden innovatiivisen tuotteen, jolle olisi käyttöä niin minulla ja allekirjoittaneella, kuin nykyisten viihdeohjelmien käsikirjoittajilla ja/tai muilla tekijöillä. Laite olisi taskuun mahtuva salaisella sisäpiiritiedolla varustettu laite, joka antaisi voimakkaan sähköiskun aina kun sen haltija on ylittämässä hyvän maun rajan.
Testasin laitetta kirjoittaessani tätä sepustusta ja hyvin se toimi. Kokemus oli hiuksia nostattava mutta hyvän maun rajan ylittämisestä saadun sähköiskun voimakkuutta olisi pitänyt hiukan rajoittaa.
Toisaalta olen aina pitänyt Anita Hirvosen hiustyylistä.
